Varmaan aika moni on kuullut #kutsumua kamppaniastsa. Taidan olla
aika jälki junassa tämän jutun kanssa, mutta oikeasti tämä kamppanija on pistänyt
minut TAAS uudelleen miettimään koulu aikoja. Miten niin pienenä tapahtuneet
asiat vaikuttavat vieläkin melkeinpä joka päiväseen elämääni. En oikein tiedä
mitä kertoisin tai miten
Minulla oli ala-asteella ja myöhemmin
ylä-asteella monia haukkuma nimiä. Aivan sama miten kiltti tai mukava olin, se
ei hyödyttänyt mitään. Koen että olen ollut iloinen ja ulospäin suuntautunut
lapsi, rakastin kavereiden kanssa leikkimistä, yökyläilyä ja myöhemmin
syvällisiä juttu tuokioita. Loppu peleissä
olin kuitenkin tosi yksinäinen, muista tytöistä pojat olivat söpöjä ja hauskoja
mutta minun silmissä ne olivat hirviöitä.
Joten voitte vaan miettiä miten vaikea on kasvaa leikkivästä
lapsesta teiniksi tai teinistä naiseksi kun koko ajan etsit toisten hyväksyntää
ja kannustusta koska oma itse tuntosi on murskattu.
Ainut asia mitä opin koulu
ajoilta oli se että miehet ovat sikoja, petollisia ja selkään puukottajia, loppu
peleissä he ajattelevat vain itseään ja omia tarpeitaan. Tämän väitteen ovat todistaneet
ala- asteen pojat ja heidän isänsä, mies opettajat sekä omat läheiset miehet.
Olen tavannut tietysti monia mukaviakin miehiä mutta, en tarpeeksi monta jotta
pystyisin muuttamaan mielipidettäni. Toivon että jokupäivä pystyisin muuttamaan mielipteeni ja koitankin etten tyrmäisi miehiä heti.
Tästä tuli tosi sekava teksti mutta näitä asiaoita on vaikea pukea sanoiksi. Haluan ajatella että olen nykysín itsenäinen ja rohkea nainen mutta, välillä ajatukset kiertää noidan kehää eikä olo ole kovin itsenäinen ja rohkea.
voimia sinne ja jaksu halit! :)
VastaaPoistakiitos :) <3
PoistaMut kai sä et aattele tolleen omasta miehestä? siinähä sulla on luotettava mies elämässä joka voi muuttaa mielipidettäs miehistä?
VastaaPoistaEn ainakaan noin karkeasti. Mutta kyllä, pelkään silti edelleen että jossain vaiheessa Joonaskin todistaa väitteeni todeksi, mutta todellakin toivon että Joonas muuttaa joku päivä käsitykseni miehistä :)
Poista